2.luku

2.luku

Jotta mä onnistuisin täydellisesti tässä muodonmuutoksessani, mun piti myös muuttaa käyttäytymistä ja asenteita. Se oli tärkein asia. En saanut olla enää se sama jurottava tyllerön pallero kuin alemmilla luokilla. Piti osata kävellä naisellisemmin, olla itsevarmempi ja saada samanlaatuista sulokkuutta olemukseeni kuin Johanna.
Mulla oli onneksi säännölliset, voimakkaat kasvonpiirteet, joista Johannan mukaan sai hyvin kauniit oikealla ehostuksella. Hiukseni oli hyväkuntoiset, mutta karheat. Niistäkin saisi oikealla hoidolla oikein hyvät. Kampaamotuotteiden ansiosta Johannallakin oli silkkiset kutrit.
Meikkaamisessa aloin kehittymään pikkuhiljaa. Kissansilmä-rajauksesta tuli aluksi paksu ja suttuinen ennen kuin opin oikean tekniikan, jolla sai samanlaiset rajaukset kuin Marilynillä. En osannut meikata vielä läheskään yhtä hyvin kun Johanna, mutta silti meidän luokan likkoja paremmin. Oikein nousi vahingoniloinen hymy huulille kun ajattelikin niiden onnettomien meikkejä; jotain Anytimen puuteria, maskaraa ja ällöttävän pinkkiä liisterimäistä huulikiiltoa. Kuka nyt mitään hemmetin Anytimea käytti? Koko merkki lemusi kilometrin päähän halvalle!
Musavideoista voi muka oppia jotakin. En ollut asiasta oikein samaa mieltä. Ne oli täynnä toinen toistaan kauniimpia ja laihempia muijia, itsevarmoja ja seksikkäitä toisin kuin epätoivonen laihduttaja Katriina.
Tuo karu totuus iski vasten kasvoja etenkin silloin kun kävin uimahallissa uimassa. Oli kamalaa pukeutua rumaan uimapukuun, joka vain korosti läskejä. Makkaratkin melkein näkyi ja vähän ohentuneet reidet näytti edelleen paksuilta. Rinnat oli vain siedettävät. Monta kertaa olisi tehnyt mieli lähteä kesken kaiken pois, mutta sitten mä muistin Marilynin. Musta tulisi kuitenkin samanlainen joten olisi turha luovuttaa näin helpolla. Siitä sain voimaa.

Huoneeni seinällä riippui iso kokovartalopeili, jonka olin saanut porukoilta. Iskä ei ollut ensin suostunut ostamaan sitä mulle, mutta myöntyi lopulta, sillä olin sentään onnistunut laihtumaan neljä kiloa.
Neljän kilon painonpudotus ei riittänyt mulle, 69 kilosta oli lyhyt matka 70 kiloon.. Reisien väliin jäi tyhjää, vaikkei ne ollutkaan ohuet niin kuin Johannalla. Mahamakkarat oli lähtenyt; ei tullut enää jenkkakahvoja, maha vain pömpötti. Vyötäröä oli havaittavissa kiitos vatsalihasten ja tiukan dieetin.
Nyt olin pukenut ylleni äidiltä saadut pushup-rintaliivit. Ne oli sille koon liian pienet eli 80b:t, joten ne oli melkein kuin mulle tehdyt. Rintaliivien kuppeihin ei jäänyt kauhean paljon tyhjää. Ei menisi kauaakaan kun ne olisi ihan sopivat. Mulla oli päällä vielä yksi kirpputorilta ostettu mekko. Siinä oli lyhyet puhvihihat ja levenevä helma. Rinnasta mekko oli aavistuksen liian löysä ja vyötäröltä puristava. Silti se oli upea mekko, tunsin itseni aina prinsessaksi kun puin sen päälle, meikkasin ja laitoin hiukset. Jalassa oli Johannan vanhat, mitäänsanomattomat juhlakengät. Ne oli vain sitä varten, että oppisin kävelemään hyvin korkokengillä.
Meillä ei ollut ketään kotona. Olin omassa huoneessa. Seisoin taas vaihteeksi peilin edessä.
Kävelin poispäin ja tein tökerön käännöksen. Vittu kun olin kömpelö! Mun olisi pitänyt liikkua sulavasti ja tyylikkäästi. Tuntui kuin kaikki olisi yhtäkkiä kaatunut niskaan. Ei, ei mulla oli sentään tahtoa. Vajosin polvilleni ja haroin hiuksiani. Oikeat, ratkaisevat sanat oli ihan kielen päällä, pystyisin sanomaan ne, ketään ei ollut kuulemassa.
Ne tulikin suusta yllättävän helposti: ”Te ootte kaikki yhtä paskaa. Joskus te pystyitte satuttamaa mua, mut ettepä vaan enää. Oikeestaa mun pitäis kuitenkin kiittää teitä kaikkia, nii-in kiittää. Ilman teitä mä en olis ikinä saanu kimmoketta laihuttaa.”
Pieni nyökkäys ja itsetietoinen ilme. Ehkä jotenkin siihen tyylin tai sitten pitäisi vielä hioa pientä esitystäni.

Johanna kaivoi tupakka-askin ja sytkärin taskustaan. Se sytytti kaksi tupakkaa.
”Kokeile”, serkkuni sanoi ja tarjosi toisen tupakan mulle.
”Joo…”
Pidin epävarmana tupakkaa etu- ja keskisormeni välissä ennen kuin vein filtterin huulilleni. Mentholi maistui väkevältä suussani. Tunsin tukehtuvani tupakan savuun.
”Vittu!” mä parahdin.
Johanna vaan nauroi ja puhalteli täydellisiä savuputkia. ”Totta kai polttaminen tuntuu tosi vaikeelta ekalla kerralla ennen ku oppii. Et ainakaan vetäny poskee - ajattele moni wannabee ei meinaa millää oppii vetämään henkeen. Kokeile uudestaan, pidät savun suussa.”
Vedin uudet sauhut röökistäni ja pakottauduin pitämään savua suussa, vaikka olisi yskittänyt pirusti. Sain puhallettua ohuen savukiehkuran.
”Tais mennä paremmin?”
Johanna nyökkäsi armollisesti. ”Niin meni. Tästä lähtien saat käydä kerran tai pari kertaa viikossa mun kaa tupakalla, nii osaat polttaa tarpeeksi hyvin ku yläaste alkaa.”
Johannan sanat hiveli turhamaisuuttani. Mä joskus vuoden tai parin päästä notkumasta tupakkanurkalla tai kaupungilla Mariellan, Reetan, Birgitan ja Salojen Saila-serkun kanssa.

”Katriina!” iskä kuului huikkaavan alakerrasta; ”Johanna tuli.”
Huokaisin ja taputin selvästi pienentynyttä vatsaani. Olin väsynyt, sillä olin lukenut uskonnon kokeisiin ja treenannut pari tuntia. Silti Johanna tuli koputtamatta huoneeseeni, viimeisen päälle tyylikkäänä ja ylihoikkana.
”Mua väsyttää”, mutisin selkä Johannaan päin.
Johanna istahti sänkyni laidalle ja alkoi juoksuttaa pitkiä ja hauraita sormiaan karkeiden hiusteni seassa.
”Ja vitut”, se tuhahti, ”et sä jää makaamaan sängyn pohjalle ku meillä on paljon tehtävää.” Se painotti me-pronominia.
”Kuten?”
”Me lähetää Sokkariin ostamaan sulle muutama kampaamotuote.”
”Emmä millää jaksais… Onks ihana pakko?”
”Todellaki on. Sun hiukset on yks karkea hamppukuontalo - ja asialle on tehtävä jotain.”
Käperryin itsepäisesti paksun täkkini alle. Yritin vajota vielä syvemmälle patjan upottavaan lämpöön.
Johanna ei hyväksynyt äänetöntä vastalausettani. Serkkuni raastoi mut ylös sellaisella päättäväisyydellä, että yllätyin. Tuollaisessa alipainoisessa ballerinan kehossa ei olisi luullut olevan tarpeeksi voimaa moiseen.
”Vastalause hylätty”, Johanna sanoi silkkisellä äänellä. ”Laita lisää meikkiä ja letitä hiukses sillä aikaa ku mä etin sulle jotain säällistä päälle pantavaa.”
Haukottelin leveästi mutta sain siitä hyvästä raikuvan korvapuustin. Aloin korjata alistuneena nudemeikkiä ja harjata hiuksiani.
Puolen tunnin kuluttua me oltiin matkalla kaupungille. Olin pukeutunut reisitaskuhousuihin, väljään huppariin ja MOS:n (Seppälän lastenvaatemerkki) pitkään jumbokoikoiseen toppatakkiin. Jalassani oli matalakorkoiset nahkanilkkurit ja Robbarista ostettu mitäänsanomaton käsilaukku roikkui pyörän sarvessa. Johannan rinnalla olin pelkkä pullea harmaavarpunen. Ja silti näytin siedettävämmältä kuin aikaisemmin. Painoin enää 67 kiloa.
Sokoksella me suunnistettiin vaateosaston läpi kosmetiikkaosastolle, jonka perällä oli pitkä hyllyllinen kampaamotuotteita ja Sokoksen kampaamo sijaitsi hyllyjen välittömässä läheisyydessä.
Johanna kasasi erilaisia kampaamotuotteita metalliseen ostoskoriin. Tyttö teki sen asiantuntevasti kysymättä multa mitään. Lopulta Johanna oli löytänyt kaiken haluamansa ja ohjasi mut kassalle.
Palasin kotiin 55 euroa köyhempänä. Johanna meni ensi töikseen meidän keittiöön tonkimaan laatikoita. Annoin sen puuhastella kaikessa rauhassa ja menin huoneeseeni tutkimaan ostoskassini sisältöä. Löysin shampoota, hoitoaineen, hoitosuihkeen, tehohoidon ja latvasuojan merkeiltä Bonacure ja Cutrin. Johannan tuntien joutuisin päivittämään vastahankittua arsenaalia ennen pitkää vielä useammalla kampaamotuotteella.
Pian Johanna palasi ja käski mua istumaan jakkaralle. Kurtistin kulmia. Sillä oli kampa ja sakset käsissä.
”Mitä sä auot tehä?”
Johanna leikitteli saksilla. Nips naps. ”Miltä näyttää? No leikata sun hiukset. Älä kato mua sen näkösenä ku olisit joutumassa sähkötuoliin. Ei noin karseita hiuksia voi pilata.”
Serkkuni nosti takatukkani päälaelle hiussoljilla ja alkoi kohottaa etuhiuksiani kamman avulla. Johanna ohensi etuhiuksiani kampaajan tavoin, revitysti. Sakset naksui ja olin hiusten pätkien peitossa kun Johanna sai työnsä päätetyksi.
Mua käskettiin katsomaan lopputulosta peilistä. Täytyi myöntää pelkoni olleen aiheeton. Johanna oli todellakin saanut ihmeitä aikaan niinkin pienellä muutoksella. Etuhiukseni oli aikuismaisemmin leikattu, ne piteni ohimoille ja huonokuntoisten latvojen leikkaaminen ei ollut vienyt paria senttiä enempää.
Johanna osasi lukea sillä hetkellä ajatuksia. ”Mitä mä sanoin. Nyt sulla on menettelevämmät hiukset, oot onnistunu laihtumaan ja osaa meikataki jonkun verran. Alat hoitamaa hiuksias oikein kunnolla: muita purkkeja hiustenpesun yhteydessä, tehohoitsikkaa kerran viikossa.
Laskin sormillani. Olin saavuttanut sentään kolme asiaa kuten Johanna oli sanonut. Serkkuni suorapuheinen toteamus ruokki itsetuntoani ja sai mua skarppaamaan vielä lisää.

Sillä hetkellä kun Johanna sovitti vanhaa vyötärökorsettia ylleni en esittänyt vastalauseita.
”Ota jostain tukea”, Johanna käski ja tarttui korsetin pitkinä riippuviin nyöreihin.
Puristin pöydän reunaa rystyset valkoisina. Tunsin keskivartaloni puristuvan kokoon sitä mukaan kun luitettu korsetti kiristyi tasapaksun vyötäröni ympärillä. Sisukseni siirtyi paikoiltaan. En pystynyt hengittämään samalla tavalla kuin ennen, kun korsetti oli kiristetty ja sen nauhat solmittu tuplarusetille. Jouduin hengittämään keuhkojeni ylemmillä osilla. Kylkiluita puristi ja kuitenkin oloni tuntui entistä naisellisemmalta. Figuuri näytti kypsemmältä ja sopusuhtaisemmalta.
Ilman korsettia vyötärönympärys oli hikisesti 68 senttiä, korsetin kanssa 64 senttiä. Tulisin kiristämään korsettia vähän kerrallaan yhä tiukemmalla kunnes vyötäröni olisi alle 60 senttinen. Pitäisin korsettia joka yö, vaikka kuinka puristaisi!

Jokainen jalkalihakseni tärisi järkyttävästi. Mun jalkoja vihloi ja olisin halunnut pois kiduttavasta jalkavenytyksestä - kädet jalan suuntaisesti lattiassa ja leuka polven alapuolella - mutta Johanna piti lujalla otteella mut lattiassa kiinni ja pommitti kärkkäillä kysymyksillä.
”Mikä on sun tavoitepaino?”
”62 kiloo!” mä ähkäisin.
Johanna kutitti jalkapohjaani. Vaihdoin toisen jalan venytykseen, äskeistä kiduttavampaa sillä vasen jalkani venyi vasenta huonommin.
”Monta herkkupäivää pidetää viikossa?”
”Ei yhtää - ainoostaan sorbetti ja mehujää on sallittu.” Hikisille kasvoille ilmestyi voitonriemuinen hymy. Tiesin mäkin sentään jotain.
Kuukautta myöhemmin seisoin yhdellä jalalla toinen jalka suorana yläruumista vasten vastailemassa Johannan kysymyksiin, joissa oli uudenlainen sävy. Kuin kepin varassa roikkuva porkkana aasille.
Johanna leikki hiuksillaan. ”Mitä sä teet vapaa-ajallas?”
Vastasin hunajaisena sointuvalla äänellä. ”Lenkkeilen, jumppaan, teen kauneushoitoja ja oon kavereiden kaa.”
Serkkuni nousi varpailleen, seisoi yhtä upeassa ryhdissä kuin mikäkin prima ballerina. ”Mikä lempinimi miellyttää eniten?”
”Seksipommi!” huudahdin.
Heittäydyin spakaattiin ja aloin laulaa I wannebe loved by youn kertosäettä.

Talvi vaihtui pikku hiljaa kevääksi enkä ollut sortunut mässäilyyn saati lipsunut liikunnasta. Kaipa sitten olin tarpeeksi päättäväinen laihduttamisessani. Vanhat vaatteet oli jäänyt liian isoiksi, mutta en viitsinyt panostaa kauheasti väliaikaisiin vaatteisiin. Olin ostanut kirpparilta ja halpahallista parit housut ja muutamia paitoja. Kaikki huomasi laihtuneen olemukseni eikä mua ei enää haukuttu läski Katriinaksi.
Lassi ja Petri - pahimmat haukkujani - ei enää huomioinut mua ollenkaan. Vain luokan kovistytöt supisi edelleen jotain selän takana. Varmaan olin niistä ruma tai mulla oli mitäänsanomattomia vaatteita. Musta oli alkanut tuntua läskien hävitessä ja itseluottamuksen kasvaessa, että pystyisin kestämään ihan mitä vaan, ja ettei yksikään idiootti mahtaisi mulle mitään. Voisin vaikka mennä sanomaan sen kaikille koulun vittumaisimmille kusipäille, ihan kevyesti.
Kaikenlisäksi Johanna opetti mulle coolimpaa käytöstä: uuden puhetavan, kävelytyylin ja kaikkea mahdollista. Kun mä osaisin käyttäytyä oikein, läski Katriinaa ei tultaisi ikinä muistamaan. Osasin tehdä melkein yhtä hyvän arkimeikin niin kuin Johanna - ohuehkot kissansilmät ja kahden luomivärin käyttö silmämeikissä näytti siistiltä. Vahvan meikin tekeminen oli helppoa.
”Ei ihan vielä”, Johanna toppuutteli. ”Se mun sulle lupaama muodonmuutos on vielä jäljellä.” Ovela hymy karehti sen suupielissä, kun se iski silmää. ”Varaa kampaaja ja näytä sille tätä kuvaa.”
”Minkä värisiksi mä värjäytän hiukset?”
”Kullanruskeiksi. Otas nyt tää kuva.”
Otin netistä printatun kuvan. Siinä hiukset tapasi hartioille ja oli tasapitkät muualta paitsi edestä. Edessä oli ohennetut etuhiukset, jotka piteni ohimosta korvannipukoihin asti kuten Johannan leikkaamassa väliaikaisessa hiusmallissa. Kieltämättä aika siisti malli.
Äiti suostui varaamaan ajan vakiokampaajaltaan Seijalta ensi viikon maanantaiksi. Sen aikaa mä jouduin vielä tyytymään vanhaan tyyliini ja pitämään matalaa profiilia.
Huokaus pääsi multa kun mä avasin koneen. Kohta kirjauduin messengeriin; onneksi edes Reetta oli online

Reetta sanoo:
Moi
Katriina sanoo:
No hei :)
Katriina sanoo:
Mulla on ens viikolla kampaaja. :P
Reetta sanoo:
Aijjaa. :P Mitäs teet?
Katriina sanoo:
Värjään ja leikkaan yhen kivan hiusmallimallin, minkä sain Johannalta. <3
Reetta sanoo:
Oi, sun nätiltä serkulta!
Katriina sanoo:
Nii. Just siltä. <3
Reetta sanoo:
Mut nyt vien Sampsan lenkille. =)
Katriina sanoo:
Okei. moikka
Reetta sanoo:
Moi moi.

Mesessä ei ollut ketään järkeviä tyyppejä. Tulihan sinne meidän luokan Laila, mutta en jaksanut jutella sille mitään, vaan pistin itseni offline-tilaan ja kävin Irc-galleriassa katsomassa Johannan kuvia.

Mulla oli aika kampaajalle kahden jälkeen. Olin päässyt jo yhdeltä joten ehdin käydä kotona vaihtamassa vaatteita. Puin päälleni parhaimmat vaatteeni ja laitoin vähän meikkiä - kevyen meikkipohjan ja keskivahvan silmämeikin tummine kulmineen ja kynällä piirrettyine kissansilmineen. Sen jälkeen keitin kahvit ja söin kevyen välipalan ennen kuin lähdin polkemaan kaupunkiin.
Seijan kampaamo sijaitsi yhden kaksikerroksisen rakennuksen tokassa kerroksessa. Ekassa kerroksessa oli muun muassa huonekaluliike, urheilukauppa ja yksi vaateliike. Tokassa kerroksessa oli vain joku tilitoimisto Seijan kampaamon lisäksi. Painoin summeria.
”Sisään vaan”, Seija kehotti.
Avasin oven ja tervehdin Seijaa. Laitoin takin naulaan. Seija näytti rahastavan yhtä asiakasta. Odotin vähän aikaa. Asiakas - sellainen mummo kiitteli kovasti ja sanoi tulevansa ensi kuussa uudestaan ennen kuin lähti.
”Moi”, Seija sanoi.
”Moi.”
Seija tarkasteli mua hetken aikaa. Se oli hoikahko ja tyylikäs nainen, jolla oli harmaat silmät ja vaaleanruskeat hiukset. Seija oli ollut aikanaan äidin peruskoulu-aikainen kaveri. Ne oli tuntenut lapsesta saakka.
”Sua ei kyllä luulis samaksi tytöksi. Oot jotenkin muuttunu ja näytät tosi isolta.”
Hymyilin pienesti enkä edes punastunut. Kaipa olin muuttunut Seijankin silmissä. Läskiä ei ollut enää yhtään. Niin kauan aikaa kun olin käynyt naisen kampaamossa olin ollut punkero pikkulikka, jolla oli jurot kasvot ja pohjamutia hipova itsetunto.
”Äitis oli tilannu sulle tukanleikkuun.”
”Niihän se oli.” Otin Johannan antaman kuvan laukustani ja annoin sen Seijalle. ”Tällä kertaa mä haluisin tälläsen tukan.”
Seija vilkaisi kuvaa. ”Okei, selvä. Enköhän mä osaa.”
Ekaksi se värjäsi hiukseni. Mä olin koko sen ajan muissa maailmoissa. Tunsin vain etäisesti että hiuksilleni tehtiin jotakin. Hymy oli jämähtänyt kasvoilleni eikä se hävinnyt silloinkaan kun Seija leikkasi hiuksiani. Hiussuortuvia tippui syliini ja lattialle.
”Kattokaa kun Katriina on läski!”
Enpä vaan enää! Hiljainen nauru kumpusi sisältäni purkautumatta. Nauroin sisimmässäni. Mä kuvittelin jo häikäiseväni koko kaupungin. Olisin kaunis, kovin kaunis.
Seija föönasi hiuksiani pitkään ja huolellisesti. Sen ääni tuntui kuuluvan toisesta maailmassa kun se sanoi: ”Noniin, nyt olis valmista.”
Tässä vaiheessa mäkin havahduin. Pyyhkäisin kampausviitan verhoamasta sylistäni kaikki hiuksen pätkät ja kohotin katseeni. kun Seija irrotti kampausviitan. Nousin itsevarmana seisomaan. Olin jo nyt melkein kaunis, tässä oli oikeasti jotain symbolista.
Seija verotti multa 60 euroa. Olihan se tosi paljon, mutta todellakin sen arvoista. Nykyisin olin valmis satsaamaan ulkonäkööni.
Olin ihan seitsemännessä taivaassa kun lähdin polkemaan kotiin päin. Olin vielä näkevinäni, että mua katsottiin. Ihmisten katseet ei enää ollut pilkallisia, vaan pikemminkin hyväksyviä. Muutama jätkä nyökkäsi mulle hymyillen ja vastasin vähän epävarmalla hymyllä. Pikku hiljaa…
”Näähän on just sellaiset ku mä meinasinkin!” Johanna totesi ihastuksissaan kun näki uuden tukkani ja taputti siroilla haurailla käsillään, niin että valo osui oikeassa etusormessa olevaan hopeiseen luokkasormukseen.
”Ihanaa! Reetta muuten sano et sä oot nätti ja et sulla on ihania vaatteita”, mä huomautin ohimennen. Tiesin oikein hyvin, että Johanna rakasti imartelua, vaikka olikin hyvin älykäs.
Johanna otti parhaan poseerausasentonsa - lantio takana, pää kallellaan ja toinen käsi lanteella. ”No äläs. Tietenki mä oon nätti, ehkä ennemmin kaunis.”
Se veti mut mukanaan huoneeseensa. Mulla oli 250 euroa lompakossa. Äiti oli käskenyt mua ostamaan sillä uudet vaatteet kun entiset oli jäänyt liian isoiksi. Johannan toinen kaareva kulmakarva oli koholla ja suupieli mutrussa. ”Ei, ei. Sun vaatteet on ihan hirveet. Mennääks ostamaa sulle jotain sopivampaa?”
”No jep!” Heiluttelin seteleitä tytön silmien edessä. ”Äidistä mun Robbarista ja kirpparilta ostetut ryysyt ei kelpaa kun lattiaräsyiksi.”
Johanna hihitti hysteerisenä.
”Loistavaa. Otetaa nyt kuitenki sulta vielä mitat, katotaa mitkä ne on nyt.”
Mä kävin tottuneesti vaa'alle. Valehteliko silmäni: vaaka näytti vain 62:ta kiloa!
”Sä oot laihtunu paremmin ku osasin kuvitella!” Johanna huudahti. ”Ja oot nyt 173 senttiä!”
Musta oli tullut hoikka, mutta olin saanut muotoja. Vyötärö oli kapea, lanteet kurvikkaat ja rintoihin oli melkein tullut vako. Olin todellakin tehnyt niin kuin Johanna oli neuvonut: jumpannut, lenkkeillyt, juonnut vettä, uinut, muuttanut asenteita - jopa pitänyt kireää korsettia uumaa kiristämässä.
Ja tässä oli kaiken vaivan tulos. Upea kaunotar.
”Ootas niin laitetaan sulle meikki ja kampaus, ja sulla on uudet muodikkaat vaatteet. Ryysyille voidaan sanoa au revoir.”
Mentiin bussilla keskustaan. Vero Moda oli eka potentiaalinen farkku-kohde. Kaupan ennen liian tiukoissa farkuissa meni nyt koko 38. Leveälahkeiset ja kivipestyt vaaleansiniset Onlyt oli unelmat päällä, en ollut ikinä kokeillut yhtä hienoja housuja. Maksoin niistä peräti 60 euroa, joka kuudesluokkalaisesta tuntui kovalta hinnalta. Johannasta se taas ei edes ollut paljon, koska serkkuni omisti satasenkin farkkuja.
Ostin vielä Vero Modasta ¾-hihaisen Onlyn neuleen ennen kuin vaihdettiin Hennesiin. Johanna etsi mulle sieltä printtipaidan ja pitkän vakosamettihameen ja lyhyemmän farkkuhameen. Mun piti ostaa parit uudet rintsikat - B-kuppia. Ne ei ollut enää mitkään Snoopyt, vaan pushupit, joista toisissa oli vaaleanpunaisia pilkkuja ja toisissa pitsiä. Ostin vielä niihin sointuvat alkkarit. Äidiltä olin saanut uudet kengät ja makean Espritin koululaukun viikko sitten.
Johanna todellakin toteutti lupaamansa perusteellisen muodonmuutoksen. Se nyppi tarkasti kulmani kauniin kaareviksi ja värjäsi ne mustalla kestovärillä, vahasi käsikarvat ja, teki manikyyrin ja pedikyyrin. Lopuksi se meikkasi mua varmaan yhtä kauan kuin aina itseään.
Lopuksi serkkuni käski mua pukemaan uudet vaatteet ylleni ja ihailemaan lopputulosta peilistä. En ollut tuntea sitä muodokasta tyttöä, jonka huulilla oli ilkikurinen, viettelevä hymy. Kuka se neiti oikein oli? Hymyilin vielä leveämmin missin hampaillani. Näin varmaan ensimmäistä kertaa itseni kunnolla. Mulla oli kulmikkaat kasvot - ne oli aina olleet, mutta vasta nyt ne tuli kunnolla esiin. En meinannut löytää kylliksi sanoja kuvaamaan sitä miltä nyt näytin.
”Sä oot kaunis jo nyt”, Johanna sanoi tyytyväisellä äänellä. ”Sä säteilet seksikkyyttä ja itseluottamusta. Mut kolmen vuoden kuluttua susta tulee todellinen seksipommi. Jätkät tulee kuolaamaa sun perääs - sano mun sanoneen. Jo nyt voi aavistaa millanen sä tuut olemaan sillon!”
Tapailin Marilynin legendaarista poseerausta: katsoin toisen olkani yli pää pystyssä täyteläiset huulet raollaan ja silmissä raukea katse. Kolmen vuoden päästä mulla olisi samanlaiset hiukset kuin Marilynilla sopeutumattomissa - vain punertavat. Olisin vielä entistä muodokkaampi ja tyylikkäämpi. Kävelisin äärimmäisen keinuvasti merkkilaukku olalla ja olisin niin kaunis, että kaikki pysähtyisi katsomaan mua.

Heräsin aamulla hyvissä ajoissa laittautumaan. Ehostin itseäni niin kuin Johanna oli opettanut ja suoristin hiukseni uudella raudallani. H&M:n samettihame ja Onlyn neule ja Johannan vanhat mokkasaappaat muodosti päivän garderobin.
Tänään päätin kävellä kouluun pyöräilyn sijasta. Mariella, Reetta ja Birgitta oli portilla seisomassa. Kävelin niiden luokse lennokkain askelin.
”Wau! Sä oot tosi nätti ja sulla on ihanat hiukset!” Mariella sanoi. ”Hoikka ja pitkä - selvästi Miss Suomi- tai Marilyn Monroe-ainesta”
”Ja ihanat uudet vaatteet!” Birgitta ja Reetta ylisti yhteen ääneen.
Pöyhin kullanruskeita hiuksiani. ”Voi kiitti. Kiitti et te ette ikinä pitäny mua läskinä, ette edes sillon kun mä olin sitä. Te ootte tosiystäviä! Mut nyt mulla on vielä yks asia hoitamatta päiväjärjestyksestä. Tulkaas mukaa niin näette.”
Kävelin itsevarmasti sinne missä meidän luokan tytöt Laila, Essi, Meri, Riikka, Sarita, Nelli ja Rosa oli juttelemassa Lassin, Petrin, Antin ja Riston kanssa.
Tätä olin harjoitellut joka ikinen ilta peilin ääressä sen jälkeen kun olin jumpannut. Tämä olin ihan niin kuin harjoituksissa. Olin käsittämättömän itsevarma tuulen tuivertaessa hiuksiani Kävelyni oli nyt naisellista eikä enää jätkämäistä. Mulla oli huulet raolla marilynmaisesti.
Tytöt supisi keskenään: ”Kukas se siinä on. Katrina ostanu vissii vähä uusii vaatteita. Nii ja on se tehny jotaa hiukselleenkin. Hei sillä on jopa meikkiä.”
”Puhukaas kovemmin”, mä sanoin viileästi ja nojasin puunrunkoa rinnat pystyssä.
”Ooh!” pääsi Saritan huulilta. Muodonmuutokseni tuli selvästi yllätyksenä, kuten arvata saattoi.
”Luuserit.”
Mä sylkäisin Lailan naamalle.
”Tota sun ei olis pitäny tehä!” ärjyi Riikka nyrkit ojossa..
Mariella, Reetta ja Birgitta oli melkein taipunut kaksinkerroin taustalla, niin kovasti niitä nauratti.
”Ai ei?” Puhuin ivallisella äänellä.. ”Te ootte kaikki yhtä paskaa. Joskus te pystyitte satuttamaa mua, mut ettepä vaan enää.” Mä annoin hymyn käväistä täyteläisillä huulillani kun katsoin niitä kaikkia. ”Oikeestaa mun pitäis kuitenkin kiittää teitä kaikkia, nii-in kiittää. Ilman teitä mä en olis ikinä saanu kimmoketta laihuttaa. Enää en oo läski, vaan paljo muodokkaampi ja parempikroppasempi ku te ikinä, sori hanit.”
Katsoin niitä uhmakkaasti ja kikatin tyytyväisenä. ”Mennään neidit”, sanoin kavereilleni
Me käveltiin yhdessä niiden ohi. Auringon valossa mun hiukset oli kun sulaa kultaa. Näin olin aina kuvitellut haaveillessani. Haaveesta oli nyt tullut totta.
Tuosta päivästä mä olin sitten ollut seksipommi, en enää läski. Jälkeen päin Lassi ja kumppanitkin oli myöntänyt sen. Loppujen lopuksi olin kiitollinen siitä että mua haukuttiin vararenkaideni takia, se sai mut haluamaan laihtua. Haukkuminen sai tarttumaan härkää sarvista ja teki musta, itsevarman bellan. Tietysti olin harvinainen tapaus, sillä harva läski pystyi tällaiseen painonpudotukseen ja saavuttamaan tämän tasoisen itseluottamuksen.
Haukkuminen oli vain yksi ajanjakso elämässäni. Se ajanjakso päättyi jo ennen ala-asteen loppua. Seiskalle mentäessä olin jo aika suosittu, olin notkunut kavereideni kanssa kaupungilla koko kesäloman. Salot ja Birgittakin oli oppinut polttamaan ja oltiin oltu jopa kolme kertaa kännissä. Oltiin saatu ansaittua huomiota - oltiin tutustuttu muihin mokkereihin sekä kaseihin ja yseihin sekä koettu ensisuudelmamme. Kun me saatiin mopokaste ja käteltiin luokanvalvojia suunnilleen kaikki meidän koululaiset katsoi mua.
Erotin joitakin hajanaisia lauseita: ”Onks toi muka 13 wee?!” ”Kai se on, mut se näyttää ainakin 16-vuotiaalta.” Vähä on nätti!” Joku muu olisi katsellut lattiaa, mutta mä uskalsin pitää pääni pystyssä. Kävelin itsevarman näköisenä keinuvasti uusien luokkalaisteni luokse. Jopa koulun miesopettajat katsoi pitkään, sillä mulla oli aikuisen naisen eikä minkään teinitytön kroppa. Silmissäni oli raukea katse ja huuleni oli houkuttelevasti raollaan. Tyköistuva neule korosti täyteläisiä rintojani ja asiallisen pituinen minihame imarteli pitkän pitkiä sääriäni
Ajatella, vuosi sitten olin ollut ruma punkero jota haukuttiin. Lupaavasta kaunottaresta Kauniojan Katriinasta tultaisiin vielä kuulemaan.