Prologi ja 1.luku

Tittle: Kaunis Katriina
Author: Lumikki
Pairing: Katriina/Jere, Mariella/Riku + muita
Warning: seksiä, teinielämää ja kalliita brändejä
Rating: K-15 (alussa ei ikärajaa)
Genre: huumori, läskiangsti ja lifestyle
Summary: Yläasteelle siirryttäessä reilusti hoikistuneesta Katriinasta tuli todella suosittu tyttö. Kaikki ihailevat muodokasta ja kaunista Katriinaa, jolla on käytännössä ihan kaikkea jota tyttö voi toivoa. On kalliita merkkivaatteita, meikkejä, suosittuja kavereita ja toinen toistaan komeampia jätkiä kuten Solan Jere, Lindin Jesse jne.
Tällä kaunottarella on tulevaisuutta vaikka missinä tai mainosmallina.

Prologi (vuonna 2007)

Mulla, Reetalla ja Mariellalla oli tänään toka ajotunti. Kaksosilla tulis maaliskuussa 18 vuotta täyteen ja mulla itsellä oli synttärit päivälleen kuukausi niiden jälkeen. Se oli tavallaan hassu sattuma, ja meidän oli tämän takia tosi helppo muistaa toistemme syntymäpäivät.
Yleensä Mariella ja sen kaksossisko Reetta oli täsmällisempiä kun mä, mutta nyt en nähnyt niitä missään. Kokeilin soittaa molemmille, mutta Salot ei vastannut. Manasin hiljaa kävellessäni kadulla kovaa kopisevilla korkokengilläni hiuksia (kiiltäväksi pyöröharjan avulla) ja meikkiä myöten filmitähtimäisenä. ”En tiedä kuka on keksinyt korkeat korot, mutta me naiset olemme hänelle suuressa kiitollisuuden velassa.” (Noin Marilynilla oli tapana sanoa.) Käsivarrellani kannoin valkoista, parinsadan Longchampia - tämän hetken suosikkilaukkuani.
Tiesin näyttäväni täydelliseltä seksipommilta ja niin tiesi muutkin. Miehet ahmi mua katseellaan ja jopa vanhat mummot ihasteli tyylikkyyttäni. Kun näin muutaman hyvännäköisen inttijätkän, en voinut vastustaa kiusausta, vaan kävelin tavallistakin keinuvammin.
Inttijätkät ehti tsekata mut päästä varpaisiin, molemmat puoleni tuli nähtyä. ”Mikä misu!” ne sanoi ja vislasi perääni.
Hymyilin ja vilkutin niille kuin kiertueella oleva missi ennen kun pysähdyin yhden kukkakaupan eteen sytyttämään tupakan. Pysyin vähän aikaa paikallani tupakoimassa; vedin kiivaasti henkeen. Jatkoin matkaani tupakka kädessä, kun en enää jaksanut norkoilla paikallaan. Luulisi kaksosten tulevan jossakin vaiheessa - viimeistään teoriatunnilla
Toivossa oli hyvä elää. Meidän autokoulussa oli kyllä tuttuja, mutta suurimman osan kanssa en jutellut small talkia enempää. (Junteilta amistytöiltä tai lukion niuhottavilta taviksilta ei voinut odottaa parempaa.) Huonossa seurassa teoriatunneilla ei voinut kuin haukotella ja heilutella sääriä puolelta toiselle. Olin teoriatunneilla aina Salon kaksosten kanssa.
Kännykkäni pirahti soimaan: Mariella! Painoin luurin kuvaa pitkäkyntisellä, peukalollani. ”Moi. Mikä hitto kesti?”



1.luku

Papa I know youre going to be upset
cause I was always your little girl
But you should know by now
Im not a baby

You always taught me right from wrong
I need your help, daddy please be strong
I may be young at heart
But I know what Im saying

The one you warned me all about
The one you said I could do without
Were in an awful mess, and I dont mean maybe - please

Papa dont preach, Im in trouble deep
Papa dont preach, Ive been losing sleep
But I made up my mind, Im keeping my baby, oh
Im gonna keep my baby, mmm...

He says that hes going to marry me
We can raise a little family
Maybe well be all right
Its a sacrifice

But my friends keep telling me to give it up
Saying Im too young, I ought to live it up
What I need right now is some good advice, please

Daddy, daddy if you could only see
Just how good hes been treating me
Youd give us your blessing right now
cause we are in love, we are in love, so please

Papa dont preach, Im in trouble deep
Papa dont preach, Ive been losing sleep(repeat)

Oh, Im gonna keep my baby, ooh
Dont you stop loving me daddy
I know, Im keeping my baby

Syksyllä 2001, 6. luokka

Olin juuri herännyt ja istuin alakerrassa syömässä aamiaista porukoitteni kanssa. Äiti joi kahvia ja isä luki aamulehteä. Mulla oli donitsi toisessa kädessä ja iso limskalasi vierellä. Iskä tuijotti mua lehtensä yli.
”Katriina, sä oot taas lihonnu”, iskä totesi kulmat kurtussa.
Mua otti hirveästi päähän. ”Ihan ku en olis tienny!” kivahdin ja poljin kunnolla jalkaa pöydän alla.
Äiti puuttui silloin puheeseen ja sekin katto mua aika pitkään. ”Isäs on kyllä oikeessa.”
Joo-o, en tarvinnut vanhempiani kertomaan, että olin läski! Söin nopeasti donitsini ja huuhdoin sen limskalla alas.
”Lähen nyt pukemaan, niin teidän ei tarvi oottaa mua.”
”Kyllä me ehitään mamman synttäreille ihan hyvin”, sanoi äiti, ”sillä mäkään en oo vielä valmis.
Tuhahdin. Äiti näytti jo tosi hyvältä. Sillä oli kaunis meikki ja sen puolipitkät suklaanruskeiksi värjätyt hiukset oli ilmavat papiljottien ansiosta. Vaatteet oli todella trendikkäät ja tyköistuvat. Tiukka avokauluksinen neulepusero korosti sen suuria, täyteläisiä rintoja ja kapeaa vyötäröä. Kaulassa oli yksinkertainen helminauha ja korvissa siihen sopivat helminapit.
Äiti oli kaikkea sitä mitä mä en ollut. Nyt tajusin sen vielä paremmin kuin ennen. Miten sen lapsi voikin olla näin ruma punkero?
Menin omaan huoneeseeni pukemaan. Warderobin suhteen ei ollut pahemmin valinnanvaraa: pukeuduin ensimmäisiin vaatteisiin, jotka löysin. Ne oli aivan hirveät, mutta ainakin peitti kaikki läskini. Yritin laittaa itseäni vähän siedettävämmäksi, sillä halusin tosissani näyttää Johanna-serkulleni, että mä olin edes yrittänyt näyttää säälliseltä ilmestykseltä.
Levitin vähän meikkivoidetta kasvoilleni niin kuin Johanna oli opettanut. Sitten sivelin pikkuisen punaa poskilleni ja maskaroin ripseni. Mustiin kulmiini sivelin vähän maskaraa, mustaa mattaluomiväriä ja kulmakynää karvojen suuntaisin, kevyin vedoin. Kun mä tarkastelin lopputulosta peilistä, naamani näytti siedettävältä pulleudestaan huolimatta. Hiukseni oli edelleen hirveät; keskiruskeat, pörröiset ja taipunut kammottavan epäsymmetrisiksi laineiksi. Mulla oli vielä ylilapselliset etuhiukset! Johanna olisi osannut tehdä hiuksilleni vaikka mitä toisin kuin mä. Yritin epätoivoisesti harjata otsista suoremmaksi ja tein kaksi lettiä. Vielä markettilakkaa pitämään lettiviritelmiä kuosissa ja suihkaus Seppälän mansikkahajuvettä kaulalle.
Porukat tuijotti mua pitkään kun laskeuduin portaita pää painuksissa. Ihan kuin ne olisi pudistanut päitään, mulla oli sama tunne vielä mammalla ja papallakin.
Ne oli iskän vanhemmat, äidin vanhemmat oli vähän vanhempia. Isovanhempani ei ollut edes kauhean vanhoja. Mammalle tuli nyt 56 vuotta täyteen ja pappa oli sitä pari vuotta vanhempi. Mamma oli keskipituinen ja laiha tummapiirteinen nainen, jolla oli voimakaspiirteiset kasvot. Sen paksuissa ja puolipitkissä melkein mustanruskeissa hiuksissa oli keski-ikäisille ja mummoille tyypillinen permanentti Johanna seisoi mamman vieressä. Ne oli selvästi samannäköiset, vaikkei Johannalla ollutkaan yhtä tummia hiuksia. Sen suoristetuissa punaruskeiksi värjätyissä hiuksissa oli keskiotsis ja ne tapasi vyötärölle asti. Johanna oli paljon paremman näköinen kuin mamma, joka oli aina ollut musta jotenkin laimea ilmestys. Serkkuni oli aivan ilmetty äitinsä.
Sen äidin nimi oli Marjorie ja se oli jättänyt Johannan vanhemmilleen, kun ei ollut jaksanut huolehtia siitä. Marjorieta olisi voinut luulla Johannaksi, jos sillä olisi ollut samanlaiset hiukset kuin tyttärellään. Se oli tappavan seksikäs, melkein sairaalloisen hoikka nainen, jossa oli jotain outoa säteilyä. En mä osannut sitä muutenkaan selittää, sillä niin upeaa ilmestystä oli vaikea kuvailla sanoin. Johannaa pysähdyttiin aina katsomaan missä tahansa, sillä se oli niin hyvännäköinen erikoisen vaikuttavalla tavalla, joten sen äidin täytyi olla samanlainen. Sillä tavalla kuvittelin kun katselin Johannan kanssa vanhoja valokuvia.
Onnittelin mammaa yhdessä iskän ja äidin kanssa. Juttelin vähän aikaa niitä näitä isovanhempieni kanssa, kunnes mentiin Johannan kanssa serkkuni huoneeseen. En yksinkertaisesti kestänyt olla kauempaa isovanhempien ja porukoideni töllistelevänä. Pienikokoinen mammakin oli mua reilusti laihempi, vaikka oli jo keski-ikäinen.

”Kattokaa kun Katriina on läski!” luokan pojat huusi muiden suosittujen ilkkuessa taustalla kun pyöräilin koulun pihaan.
Mua haukuttiin aina läskiksi ja se satutti tosi paljon. En ollut edes kauhean ylipainoinen, vain pidempi ja tukevampi kuin muut meidän luokalla - niin ainakin koetin lohdutella itseäni, vaikka haukkujani valitettavasti oli oikeassa.. Me oltiin jo kutosella, mutta useissa tytöissä ei näkynyt kunnolla mitään murrosiän merkkejä. Keltään niistä ei löytynyt kunnollisia muotoja. Ne oli niin pieniä ja laihoja kun taa itse olin tällainen isokokoinen läski!
Johannalla oli aina tapana sanoa että luokkani pikkulikat tuskin tulee olemaan minkään näköisiä jos ne ei ala saamaan yhtään muotoja yläasteella. Johannakin oli niin laiha... Sen reidet oli niin kapeat kuten hennot ja treenatut käsivarret. Sitten sillä oli ihan litteä vatsa ja kapean kapea vyötärö. Rinnat ei ollut olemattomat, vaan ihan hyvänkokoiset 75B:t. Olin niin kateellinen sen laihuudesta ja kauniista ulkonäöstä puhumattakaan hienoista, muodikkaista vaatteista ja laukuista, joita Johanna osti vähän väliä.
Sen huonekin oli kuin prinsessalla: vaaleankeltaiset voilee-kankaasta ommellut ikkunaverhot ja prinsessaverho, lipasto, jolla oli isokokoinen valkoinen piianpeili ja laatikoissa suoristusraudat, föönit sun muut. Johanna oli todellinen neiti pienintä piirtoa myöten - aina niin laitettu, vaikka se menisi vaan lähikauppaan.
Oli outoa että se oli joskus ollut normaalipainoinen, luisevan siro serkkuni. Joskus seiskan lopussa pappa oli huomauttanut, että serkkuni oli lihonnut. Johanna otti sen itseensä ja alkoi välttelemään lähes kaikkia herkkuja ja tekemään jumppaliikkeitä ja keskipitkiä kävelylenkkejä. Sille kehittyi jonkinlainen syömishäiriö, lievempi versio Marjorien syömishäiriöstä. Kasin alusta saakka se on sitten ollut luisevan hoikka. (Eipä Johanna edes pömppiksen kanssa ollut kokoa 36 isompi.)
Meidän luokan jätkät oli taas haukkunut mua läskiksi, ajattelin katkerana.. Yleensä olin jotenkin kestänyt sen verran, etten sentään alkanut itkemää koulussa, mutta tällä kertaa en mitenkään pystynyt pidättämään kyyneliä. Mä ryntäsin kiireesti tyttöjen vessaan, joka sijaitsi pihan perällä. Siellä sitten itkin omaa kurjuuttani takimmaisen vessakopin lattialla kädet polvien ympärillä. Nyyhkytys värisytti palleron kehoani
Olin ruma läski, jota lähes kaikki pilkkasi. Olin heikko kun itkin sen takia, mutta en pystynyt muuhunkaan. Varmaan mua haukuttaisiin vielä yläasteella. Johanna oli sanonut mulle että siellä en olisi niin läski muihin verrattuna kun musta tulisi ainakin 170 senttiä pitkä - edellyttäen, että laihtuisin edes alle 70 kiloiseksi. Jos laihtuisin…
Tämä vessakoppi oli muita isompi, joten siellä oli lavuaari ja sen päällä pieni kehyksetön peili, joka oli reunoilta mustunut ja vähän halkeillut.
Mä nousin kömpelösti seisomaan peilin eteen. Peilistä katsoi pyöreä, isokokoinen tyttö, jolla oli leveät kasvot, joiden muotoa oli vaikea päätellä ja itkusta punaiset silmät. Vedin kovakouraisesti paitani pois. Sen alta paljastu vaaleansiniset Snoopy-rintsikat. Snoopyt oli kokoa A , mutta ne alkoi olla jo vähän liian pienet, koska rinnat pursusi kuppien yli. Rinnat oli varmaan ainoa hyvä puoli kropassani. (Meidän äidin suvussa kaikilla on isot rinnat). Maha näytti uhkaavasti siltä kun olisin ollut raskaana, ja vielä pahemmalta istuessa. Silloin tuli kolme makkaraa vyötärölle. Voi miten hirveät mahaläskit! Vaatteiden löytäminen oli kaikkea muuta kun helppoa.
Jalkani näytti paksuilta omissa sekä muidenkin silmissä.
Kello soisi kohta, joten oli pakko lähteä takasin. Mä pesin nopeasti kyynelistä märät kasvoni, ja vedin paidan takasin. Voi kun kukaan ei huomaisi että olin itkenyt. Itkupilli oli viimeinen nimi, jolla halusin itseäni kutsuttavan.
Pahempi kuin läski Katriina.
Mun piti pistää vauhtia, että ehdin luokkaan ajoissa, mutta jotenkin vaan ehdin. Meidän luokan tytöt paitsi kaverini, kaksoset Mariella ja Reetta sekä Birgitta - katsoi mua nenäänsä pitkin ja hihitti keskenään. Mariella ja Reetta ei näyttänyt yhtään saman näköisiltä, koska oli epäidenttiset kaksoset. Reetta oli varmaan kymmenen senttiä pidempi kuin Mariella. Niillä oli kuitenkin samanlainen roteva ruumiinrakenne - ei ne kuitenkaan läskejä ollut, vaan ihan sopusuhtaisia ja normaalipainoisia.
Birgitta oli mua hiukan laihempi, noin 65-kilonen. Sitä ei haukuttu siksi että sillä oli hyvä itseluottamus ja se oli suosittu meidän luokkalaisten keskuudessa. Itse olin varmaan epäsuosituin koko luokalta Elmerin, Jaakon ja Marjun lisäksi. Elmeri oli rillipäinen poika, jolla oli kullanpunaiset hiukset ja pisamia. Se ei oikein kelvannut meidän luokan poikien seuraan edes välkillä joten se oli sen pari vuotta nuoremman pikkuveljen kaveriporukan kanssa. Mäkään en pitänyt siitä. Ei Elmerin ulkonäössä mitään negatiivisen silmiinpistävää ollut, vaan epäselvä puhetapa. Se ei sentään haissut hielle ja kaikelle muulle paskalle niin kuin Jaakko.
Jaakko oli tullut meidän luokalle joskus kolmannen alussa. Se asu kuitenkin edelleen jossain peräkylässä äitinsä ja tämän uuden miehen Pehkosen kanssa. Perheolot vaikutti jotenkin epämääräisiltä - ei sentään niin oudoilta kuin sen vajaus. Se oli oikeasti todellakin vajaa! Jos meidän ärsyttävä opettaja Salminen kysy esimerkiksi kuinka paljon oli 5 kertaa 4, niin Jaakko mietti viisi minuuttia ennen kuin keksi vastauksen.
Kaiken huippu oli kyllä se kun Jaakko kusi housuun liikkatunnilla. Mä kuulin sen Reetalta ja Mariellalta kun kerran olin niillä yötä ja naurettiin jutulle kokonaisen ikusuuden.
Marju puolestaan oli ylilaiha likka, jolla oli piikkisuorat ohuet hiukset. Tyttö oli hiljainen hissukka, joka ei koskaan avannut suutaan jos siltä ei kysytty mitään. Marju olisi varmaan muuten jätetty rauhaan, jos se olisi käyttänyt kokoisiaan vaatteita. Meidän luokan suosittujen tyttöjen mielestä ei tullut kysymykseenkään, että joku käytti niin rumia vaatteita ja ne vittuili siitä Marjulle varmaan joka ikinen päivä. Mua ne haukkui huomattavasti vähemmän eikä sentään aukonut päätään, vaikka puhu pahaa selän takana, niin kovalla äänellä etten voinut olla kuulematta.
Noita kolmea kiusattiin. Mua vain haukuttiin läskiksi. Kukaan noista kolmesta ei varmaan pääsisi ikinä kiusaamisesta eroon - Jaakko korkeintaan, sillä meidän luokkalaiset huoli sen sentään joukkoonsa vittuilustaan huolimatta
Johannan mukaan pääsisin haukkumisesta eroon laihduttamalla ja tekemällä jotain ulkonäölleni. Olin omasta mielestäni yrittänyt laihduttaa syömällä vähemmän ja tekemällä jotain Johannan opettamia jumppaliikkeitä enkä ollut laihtunut kiloakaan. Mahani oli vähän pienempi kun vitosella, mutta ero oli liian huomaamaton. Mun pitäisi laihtua kunnolla.
Ainoastaan Reetta, Mariella ja Birgitta hyväksyi mut sellaisena kuin olin. Se ei enää riittänyt mulle, pitäisi muuttua kokonaan toisenlaiseksi ihmiseksi: hyväkroppaiseksi ja tyylikkääksi kaunottareksi..
Kukaan muu ei osannut auttaa mua kuin Johanna.

Mä menin Johannalle koulun jälkeen. Se oli huoneessaan laittautumassa joihinkin bileisiin tai kaupunkiin. Johanna lähtisi joka tapauksessa ryyppäämään. Ei se kyllä koskaan juonut paljon; ei 3-4 pulloa enempää. Serkkuni kaverit taas joi huomattavasti enemmän.
”Moi Johanna.”
”Moi.”
Johannalla oli päällään vaaleanpunainen aamutakki. Sohvalla oli valmiiksi katsottuna illan vaatteet.
”Minnes sä oot menossa?”
Johanna levitti vihreää luomiväriä luomilleen. Se katsoi arvioiden lopputulosta peilistä. ”Kaupungille ryyppäämää Helin ja Sannan kaa. Mun pitää olla kuudelta siellä. Onks sulla jotain asiaa?”
Seisoin huonossa ryhdissä kädet taskuissa. ”Mä haluun laihtuu ku mä en enää kestä tolla näin läski.”
Johanna oli selvästi kiinnostuneempi laittautumisestaan kuin serkkunsa erinäisistä ongelmista, sillä kuulin sen haukottelevan kovaäänisesti.
”Vastaks nyt sen keksit?” se kysyi musta vähän kyllästyneenä.
”No joo.”
”Enks mä oo käskeny syömää vähemmän, juomaa enemmän vettä ja liikkumaa. En nyt jaksas näyttää niitä kaikkia jumppaliikkeitä kun mulla on pikkasen muuta tekemistä. ”Se nappasi isosta Marimekon meikkipussista eyelinerin ja ripsarin.
Se jatkoi paksulla äänellä piirtäessään ripsirajaan kiinni ohutta (pin-up) kissansilmärajausta: ”Teet joka päivä 200 vatsa- ja selkälihasta, naisten punnerruksia vaikka 50, 80 lantionnostoa, balettiniiauksia ja erilaisia venytyksiä. Alat käymää 4 kertaa viikossa uimassa ja 5 kertaa viikossa lenkillä. Jätät kaikki herkut pois ja syöt 3-4 tunnin välein, niin ettet ylitä 1500 kaloria; enemmän proteiinia kun hiilareita. Kaikkein tärkeintä on se, et sä oikeesti uskot itsees ja haluut laihtuu, sillon tuut myöskin laihtumaa - jos oot tosissas valmis tekemään töitä sen eteen.”
Johanna katsoi arviolta A3:n kokoista kehystettyä Marilyn Monroen kuvaa seinällä. ”Marilyn Monroe..” Johannan matala, tupakan käheyttämä ääni muuttui pehmeämmäksi ja unelmoivammaksi. ”Eiks ookin seksikäs?”
Katselin ihaillen muodokasta povipommia, jolla oli raollaan olevat verenpunaiset huulet ja raukea katse. Marilynissa oli kieltämättä tyyliä ja maagista säteilyä, ei jättänyt ketään kylmäksi.
”No on! Ja sillä on täydellinen kroppa!”
”Sulle tulee ihan samanlainen kroppa kuhan laihutat. Mut sun kasvoista tulee kulmikkaat niinku mulla - luuston näkee jopa pullaposkien alta. Sun pitää ennen kaikkea saada enemmän itsevarmuutta: ei pidä piitata muitten sanomisista, vaan kävellä kusipäitten ohi nenä pystyssä kuin ne olis sulle pelkkää ilmaa
Jos onnistut, lupaan tehdä sulle muodonmuutoksen. Siten susta tulee yhtä kaunis kun mustakin - oikea seksipommi.
Saat opetella meikkaamaan itseksesi Siihen mun aika ja kärsivällisyys ei riitä.”
Johanna otti meikkipussistaan ripsarin, kulmakynän, poskipunan ja meikkivoiteen. Mun pitäisi opetella meikkaamaan aluksi niillä paremmin kuin nyt meikkasin. Ohjeet saisin etsiä jostain lehdestä, sillä Johanna ei katsonut voivansa alentua siihen.
Kohta Johanna unohti mut kokonaan ja jatkoi meikkaamista. Mä vaan istuin serkkuni pedatulla sängyllä aina puoli kuuteen asti ja seurasin tarkasti miten se meikkasi ja suoristi vyötärölle tapaavat hiuksensa. Johannan hiukset oli todella pitkät ja paksut ja niissä oli kiva leikkaus: keskiotsis, joka piteni ohimoille semisti ja lyhyet suortuvat kehystämässä kapean kulmikkaita kasvoja.
Siten susta tulee yhtä kaunis ku musta - oikea seksipommi. Maistelin sitä sanaa vielä kotimatkallakin suussani. Se kuulosti aika makealta korvaani. Seksipommi...

Juhlistin mullistavaa laihdutuskuuriani seuraavana aamuna juomalla puoli litraa vettä. Vettä piti kuulemma juoda tasan 2 litraa päivässä. Koulu meni epätavallisen hyvin eikä mua haukuttu läskiksi kuin yhden kerran. (Ennätys!) Pikkukoviksetkin oli syventynyt Marjun kiusaamiseen.
Ruokalassa mulla oli edessäni ruokatarjotin. Sillä oli yksi ohuesti voideltu ruisleipä, lasi vettä, 1/3 salaattia ja loput italianpataa. Mariella, Reetta ja Birgitta istui seurassani ikkunan alla ja suositut tytöt pöydän toisessa päässä huutelemassa Marjulle, kun se vei tarjotintaan astiakärryyn. Melkein kaikki pojat oli jo mennyt ulos. Me ei viitsitty lähteä palelemaan koleaan syysilmaan.
Ne jutteli jotain, mutta mä tuijotin ulos ikkunasta. Kaikki siellä oli kuollutta: puut oli mustia rankoja ilman lehtiä ja nurmikko oli kellastunut. Kohta lumi peittäisi maan.
Kevääseen tuntui olevan kokonainen ikuisuus, mä kaipasin jo nyt kevättä, kevään vaaleanvihreitä lehtiä ja tuomenkukkia. Keväällä olisin laihtunut, loppukeväällä olisin hienosti pukeutuva ja viehättävä tyttö…
”Kuunteletsä mitää, Katriina?” Reetta kysyi ja leikitteli salaattinsa tähteillä.
”Ai joo. Mistä me puhuttiinkaan?”
Reetta selitti nauraen. Se osoitti Meriä, jolla oli matalat vaaleat Onlyn farkut, jotka sai stringit näkymään.
Me tirskuttiin. Ah, keväällä olisin paljon nätimpi kun kukaan ”koviksista”.
Musta tuntuu näin jälkeen päin että odotin koko koulupäivän kotiin pääsyä. Kotona söin välipalaksi itse tekemääni munakasta ja rasvatonta mustikkajogurttia kahvin ja puolen litran vesiannoksen kera. Haaveilin aikani suklaalevystä ja juustonaksuista, mutta mässäilyhalut hävisi kun selailin thin inspion-vihkoani, jossa oli toinen toistaan ihanampia kuvia Marilynistä, Rita Hayworthista ja Brigitte Bardotista. Vedin 5 kilometrin lenkin hiki hatussa ja tein sen jälkeen puoli tuntia Johannan opettamia jumppaliikkeitä
Ne tuntui äärimmäisen raskailta, otsani oli hiestä märkä ja mahaan koski ihan sairaasti. Silti mä jatkoin niin kauan että ne oli tehty. Venyttelin huolellisesti ja menin suihkuun, sillä läski-Katriina oli ansainnut taukonsa.
Tämä oli ratkaiseva askel kohti uutta ja entistä ehompaa minuutta, johon mulla oli vielä silloin matkaa.

Oli taas perjantai. Viikko sitten olin aloittanut laihdutuskuurini. Johanna oli soittanut mulle kolmelta ja käskenyt tulemaan niille. ”Mä en muistanu ottaa sulta viimeksi pituutta, painoa ja muita mittoja”, se oli sanonut.
Niinpä mä seisoin suorana seinää vasten kun Johanna laittoi ohuen kovakantisen kirjan pääni päälle ja piirsi ohuen viivan lyijykynällä.
”Nyt sä voit pitää mittanauhaa alhaalta kiinni.”
Pidin mittanauhaa alhaalta kiinni samalla kun Johanna mittasi viivan pituutta.
”169 senttiä, sä oot nyt sentin mua pidempi.”
”Mut sähä oot aina sanonu et musta tulee pitkä”, mä puutuin puheeseen.
”Niin oon.” Johanna hymyili. Se määräsi mua käymään vaa´alle. Vaaka näytti peräti 73 kiloa, hyi olkoon. Johannastakin se oli aivan liikaa. Se sanoi että mun pitäisi laihduttaa kahdeksan kiloa niin olisin sopiva.
Nyökkäsin sille. Johanna otti mahanympäryksen, vyötärön- ja lantionympäryksen sekä käsivarsien ja reisien ympärys-mitat. Serkkuni kirjoitti tunnollisesti kaikki mitat pieneen muistikirjaan
”Sovitaa että sut mitataa joka toinen viikko.”
”Sovitaa vaa.”
Johanna pisti muistion ja mittanauhan kirjoituspöytänsä ylimmäiseen laatikkoon. Se käski mua ottamaan isosta vaatekomerostaan valkean Longchampin laukun ja pouchetten, joka sisälsi tupakat ja sytkärin.
Heti kun pääsin kotiin, menin ensimmäisenä keittiöön. Avasin jääkaapin ja katselin kaikkia herkkuja arvioivasti. Inhosin niitä, koska mässäilyn takia musta oli tullut tällainen läskiporsas. Tyhjensin jääkaapin kaikista herkuista; heitin surutta leivonnaiset ja suklaapatukat roskikseen sekä kaadoin limsat viemäristä alasta.
Sitten join monta lasillista vettä ja taputin käsiäni.
Kävin vaihtamassa tuulipuvun ja lenkkarit ylleni. Sinä iltana kävelin 3-4 kilometrin lenkin ja tein vielä lihaskuntoa päälle. En tiennyt oliko siitä mitään hyötyä, mutta jaksoin silti yrittää. Halusin niin kiihkeästi päästä thin inspojeni mittoihin.
Halu laihtua oli syöpynyt mieleeni. Laihduttaminen tuntui kaikkea muuta kuin helpolta. Jouduin syömään huomattavasti vähemmän kuin ennen, jolloin oli syönyt 2500 kalorin edestä. Ensimmäisinä päivinä maha oli suorastaan kurninut, mutta en ollut antanut periksi. Ajattelin kerrankin onnistua. Tämän ikäisenä mun olisi kaikkein helpoin laihtua - porukoilla oli ainakin tapana sanoa niin.
Ensimmäisestä mittauksesta oli kulunut pari viikkoa. Jotain tuloksia olin itsekin havainnut tähän mennessä. Maha ja reidet oli pikkaisen kiinteytynyt. Mariella ja Reettakin huomautti mulle siitä kun olin niillä käymässä.
”Sä oot laihtunu”, ne sanoi.
”Kiva”, mä sanoin punastuneena,”mä oon laihiksella...”
”Et sä ees oo lihava”, Reetta sanoi.
”Kyl mä oon. Mä tiiän sen eikä sun tarvi peitellä sitä.” Hymyilin sille. ”Kiitti kuitenki.”
Musta oli silti kiva etten ollut kaksosten mielestä läski, vaikka tavallaan olinkin. Kavereitten kyllä kuuluikin olla toisilleen reiluja, se oli ystävyyden ydin.
Olin Saloilla seitsemään ja lähdin sitten kotiin. Olin ilmoittanut jo etukäteen Johannalle etten ollut tulossa tänään tulossa niille, joten se oli pyytänyt tulemaan huomenna
Mä jumppasin vielä illalla ennen kun menin nukkumaan. Ilmeisesti olin alkanut tottumaa syviin vatsalihaksiin kun en enää menettänyt tasapainoa eikä vatsalihaksia enää tuntunut koskevan.
Seuraavana aamuna nousin joskus puoli kymmeneltä. Mä istuin keittiössä syömässä aamupalaa ja iskä luki Ilta Sanomia. Se katsoi mua pitkään. ”Ihan kun sä olisit vähän laihtunu”, iskä totesi.
”Onks se nyt muka paha asia? Ainahan sä oot sanonu mulle äidin kanssa et pitäis laihuttaa ja ootte verrannu mua jatkuvasti Johannaan ja Janinaan, siihen sun pikkuserkun nirppanokka-likkaan.”
Janina oli mua vuoden nuorempi. Se oli vitosella, mutta toisella ala-asteella. Se näytti hyvin paljon Johannalta liian hoikkine vartaloineen ja pitkine hiuksineen. Janina oli tosi hyvännäköinen, parhaimman näköinen vitos-luokkalainen ikinä. Sitä ei kukaan kiusannut, eihän kukaan haukkunut varakkaan rakennusfirman pomon ainoaa tytärtä, joka sai kaiken haluamansa - tunsi jopa yläastelaisia.
Janinaa kadehti lähes kaikki.
”Niinhän me ollaan. Ikinä sulla ei vaan oo ollut tarpeeksi itsekuria siihen. Mutta hyvähän se nyt vaan on, ku mä en halua et oma tytär on pahin mahdollinen läskikasa.” Iskä tuhahti. Se inhosi lihavia ihmisiä tosi paljon eikä vaivautunut kätkemään nihkeää suhtautumistaan.
Mä sanoin sille meneväni lenkille ja sen jälkeen Johannalle.
”Sen kun menet. Ruuaksi tuut sitten takasin.”
”Joo joo”, mä sanoin samalla kun kiristin lenkkarinnauhoja.
Johanna istui keittiössä syömässä aamupalaa. Alipainoinen ortorektikon vartalo oli verhottu tiukkaan farkkuminiin ja Hilfigerin tyköistuvaan neuleeseen, joka myötäili serkkuni ampiaisvyötäröä yllättävän hyvin. Riutuneiden kasvojen jokainen tuuma oli meikattu huolellisesti (sanoma: katso miten mä näen vaivaa ulkonäköni eteen toisin kun sä) ja ihanat prinsessan hiukset oli kammattu korkealla ponnarille paljastamaan hento niska.
”Otatsä kahvii?” se kysyi.
”Joo, siitä vaa.” Mä istuin Johannan seuraksi pöydän ääreen.
”Mä otan sulta painon ja mitat kun ollaa juotu kahvit.”
Johannan huoneessa kävin taas vaa´alle enkä ollut uskoa silmiäni kun se näytti mun laihtuneen reilun kilon. Vielä enemmän hämmästyin kun mitat oli otettu: multa oli lähtenyt senttejä mahasta, vyötäröstä, lantiosta ja reisistä.
”Ohhoh!” me huudahdettiin yhtä aikaa.
Johanna näpersi mittanauhaa. ”En olis uskonu, et saavutat noinkin hyviä tuloksia näin lyhyessä ajassa”
”Äläs! Luulin etten mä en ikinä pystyis laihtumaan!” Mä tuijotin itseäni vielä epäuskoisempana kuin Johanna.
Mutta vaaka ja mittanauha ei valehdellut: olin todellakin laihtunut ja se oli vasta alkua.